
Juhani Salonius (s. 1944) on suomalainen varatuomari ja entinen valtakunnansovittelija. Hän toimi valtakunnansovittelijan tehtävässä 12 vuotta, 1997–2009. Hänet nimitettiin virkaansa uudelleen vuosina 2001 ja 2005 ja hän jäi eläkkeelle elokuussa 2009.
Saloniuksen asiantuntemusta on edelleen tarvittu esimerkiksi tammikuussa 2010, kun omistajaohjausministeri Jyri Häkämies pyysi Saloniusta johtamaan työryhmää, joka alkoi selvittää Finnairin laukkukiistaa, tuolloin sekä akuuttia riitaa että ulkoistamisessa käytettäviä toimintatapoja.
Halutessasi laajemman esittelyn luento-otsikoineen kyseisestä puhujasta, olethan meihin yhteydessä. Samalla voimme kertoa asiakkaidemme kokemuksista ja palautteista, sekä puhujan aihealueista ja soveltuvuudesta juuri teidän tilaisuuteenne.
Puhelin: 0201 5529 90 E-mail: (JavaScript must be enabled to view this email address)
Näiltä sivuilta löydät pienen otteen yli 8000 puhujan, juontajan ja kouluttajan verkostostamme. Verkostoomme kuuluu niin yritysjohtajia, professoreita ja konsultteja kuin näyttelijöitä, poliitikkoja ja tutkimusmatkailijoitakin. Inspiraatiota ja asiantuntemustaan jakavat monen eri alan ammattitaitoiset asiantuntijat.
Ota meihin yhteyttä. Löydämme sinulle verkostostamme juuri sen oikean puhujan, tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.