Pekka Himanen

Pekka Himanen

Pekka Himanen (s. 1973) on kansainvälisesti tunnetuimpia informaatioajan tutkijoita, jonka teoksia on julkaistu 20 kielellä Aasiasta Amerikkaan. Hän on näin Arto Paasilinnan kanssa eniten eri kielille käännetty suomalainen nykykirjailija.

Pekan vaikutusvaltainen työ on tunnustettu useilla palkinnoilla, kuten Maailman talousfoorumin arvostetulla Global Leader for Tomorrow -palkinnolla 2003. Hänellä on ollut myös tärkeä rooli käytännön tietoyhteiskuntapolitiikassa. Hän on toiminut neuvonantajana ILO:n korkean tason globalisaatiokomissiolle. Suomessa Pekka on kirjoittanut esimerkiksi Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tietoyhteiskunnan tulevaisuusstrategian.

Pekan vahvuutena on kansainvälisesti johtavan asiantuntemuksen yhdistyminen kykyyn puhutella ja sytyttää ihmisiä; hän onkin hyvin suosittu puhuja ja luennoitsija eri puolilla maailmaa. Hän on luennoinut maailman johtaville päätöksentekijöille, esimerkiksi Angela Merkelin emännöimänä 50 maan ministereille ja teollisuuden pääjohtajille Saksassa. Pekka vetää usein luennoilleen Suomessa ja ulkomailla yleisöä yhtä paljon kuin kansainvälisesti tunnetuimmat suomalaiset rock-bändit tai klassisen musiikin tähdet eli Pekkaa voisi leikkisästi kuvata "akateemisen maailman rock-tähdeksi".

Pekka Himanen

Pekka Himanen

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2