
Puhuja:
Gustav Hägglund
Aika: 20.04.2010, 15-17
Hinta: 200€
Kenraali Gustav Hägglundin sotilasura on merkittävin sitten Mannerheimin ja ainutlaatuinen rauhanajan Suomessa. Hän on johtanut kaikenkokoisia armeijan yksiköitä kotimaassa sekä kahta merkittävää rauhanturvaoperaatiota Lähi-idässä, joista toisessa hänen vastuullaan oli sodanomaisissa oloissa Libanonissa kaksi vuotta 6 000 sotilasta yhdeksästä eri maasta. Hägglund hoiti Suomen armeijan huippuvirkoja vuosina, joina maailmanmeno kääntyi nurinpäin: Neuvostoliitto kouristeli ja kuoli, vapaa Baltia syntyi, Suomi irtosi yya-sopimuksesta ja integroitui EU:hun.
Vuonna 2001 Gustav Hägglund kohosi ylemmäs kuin yksikään Suomen sotilas aiemmin: EU:n sotilaskomitean puheenjohtajaksi.
Sotakorkeakoulun priimus on lukenut myös valtiotieteen maisteriksi ja lähti 70-luvun alussa USA:n sotilasakatemiaan ainoana suomalaisena yli 30 hakijan joukosta.
Hägglund puhuu johtajuudesta käytännön kokemuksiensa kautta, jotka ovat poikkeuksellisen vankat. Hän näkee monia yhtäläisyyksiä yritysten ja sotilaiden johtamisessa. “Johtaminen on suunnan näyttämistä ja ihmisten innostamista. Kokemukseni on nimenomaan leadershipin puolelta. En ole mikään teoreetikko, sillä olen komentanut useampia joukkoja kuin kukaan suomalainen sotilas toisen maailmansodan jälkeen”, Hägglund toteaa.
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.