Heidi Alariesto

Heidi Alariesto

Heidi on pohjoisen tytär, joka ei jätä kylmäksi kuulijansa. Hän rakensi sijaistenhankinta koneen, Työviestin, huomatessaan kuinka osastonhoitajien ja rehtoreiden sekä vuoropäälliköiden työaika meni sijaisten soitteluun. Lähtökohtaisesti erittäin harva kasvatustieteen maisteri valitsee ohjelmistoyrittäjyyden ja harva ohjelmistoalalla onnistuu.

Heidi on toiminut sijaisten hankinnan asiantuntijana sekä ollut mukana nuorten työllistämiskampanjoissa. Hän oli mm. Elinkeinoelämän Keskusliiton asiantuntijana Nuorille Töitä- koulukiertueella puhumassa 3000 nuorelle kuinka haetaan töitä: Kuinka omasta hylätyksi tulemisen tunteesta ja siitä riskistä, että ei tule valituksi, on vain opittava pääsemään yli – se ei ole henkilökohtaista.

Vahva järjestötausta näkyy siinä, että kaikki missä Heidi on mukana, liittyy yhdessä tekeminen. Hänellä on vahva tausta kahdesta eri järjestöstä paikallis- , piiri- ja valtakunnan tason vaikuttamisesta sekä toimimisesta. Heidillä on erikoinen voima saada muut mukaansa ja innostumaan yhteisestä tavoitteesta. Järjestöt, joiden toiminta on ollut hiipunut tai lähes olematonta, hän on sytyttänyt tekemisen sykkeen.

Kesäduuni-kampanjan lisäksi hän on ollut mukana useissa erilaisissa kampanjoissa. Heidi on perustanut kavereidensa kanssa mm. Lapin Nuoret Yrittäjät-verkoston. Heidi luo verkostoja ja hyödyntää niitä tehokkaasti ja rohkeasti. Neljän lapsen äitinä ja yrittäjänä, järjestöaktiivina hän on ajankäytön ja tehostamisen mestari, jolla on jaettavaa puheenvuoroissaan. Heidi on inspiroiva innostaja, joka tartuttaa tekemisen meininkiä ympäristöönsä.

Heidin luentoaiheita ovat esimerkiksi:
* Yhteisöllistäminen – ei kukaan enää toimi yksin! Koskee tapahtumia, järjestöjä ja työelämää.
* Tehokkuutta työelämään – turhista rutiineista eroon
* Rohkeus – kasvatustieteilijästä ohjelmistoyrittäjäksi
* Onnistunut kampanja – mistä osa-alueista se rakennetaan?

Heidi Alariesto

Heidi Alariesto

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2