Christina Forssell

Positiivinen ja vuoria siirtävä mindset on valinta, jonka voimme tehdä joka hetki.

Mentaalivalmentaja, Kirjailija

Christina Forssell

Inspiroiva puhuja, oivalluttava valmentaja

Christina Forssell on entinen jalkapalloilija ja kansainvälisesti sertifioitu coach, jonka suurena intohimona on mahdollistaa ihmisissä "sisäisen mestaruuden" syntymistä. Sisäiseen mestaruuteen kiteytyy jatkuva kasvu ihmisenä, etenevä kehittyminen oman mission mestaritoteuttajana sekä inhimillisten hyvinvointilakien viisas kunnioittaminen.

Christina on toiminut lähes 20 vuoden ajan johtajien, työyhteisöjen ja huippu-urheilijoiden valmennuskumppanina niin Suomessa kuin kansainvälisellä areenalla.

Hänen pitkä jalkapallouransa Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa käsittää kokemuksia, tarinoita ja saavutuksia (mm. 70 A-maaottelua, 10 Suomen mestaruutta, 2 Yhdysvaltojen college-mestaruutta, monivuotinen kapteenikokemus, Hall of Fame-nimitykset), joita hän nivoo soveltuvin osin valmennuksiinsa.

Ekonomina Christinan aiempi urapolku painottui kansainvälisiin markkinointi- ja branding-tehtäviin. Hän toimi myös pitkään mediassa jalkapalloasiantuntijana ja urheilukolumnistina. Christina on lisäksi julkaissut kolme suosittua kirjaa, joihin hän on koonnut tärkeimpiä ajatuksiaan ja työkalujaan.

Uran kohokohtia:
• 10 jalkapallon Suomen mestaruutta, 7 Suomen Cupin voittoa, kaksi Yhdysvaltain yliopistomestaruutta, monivuotinen kapteeni
• valittu mm. Suomen jalkapallon Hall of Fameen, HJK:n Hall of Fameen sekä (joukkueena) Franklin Pierce College Hall of Fameen
• julkaissut suosittuja kirjoja mm. henkisestä valmennuksesta ja coachingista johtamisen työkaluna (mm. Esimies coachina – Oivalluttava coaching johtamisen työkaluna (Carlsson & Forssell, Tietosanoma) ja Huipulle – Henkinen valmentautuminen urheilussa (Forssell, Tietosanoma).

Aiheet:
• Sisäinen mestaruus – valjasta omat mentaaliset voimasi
• Yhdessä huipputiimiksi!
• Johtajan coaching-taidot (mm. itseohjautuvuuden tukemisessa)
• Muutoksen ja motivaation tukeminen valmentavalla otteella
• Taitoja ja työvälineitä jatkuvassa muutoksessa elämiseen

Pressikuvat

Christina Forssell

Christina Forssell

Executive Coach

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2