
Viime perjantaisessa Talouselämässä (23/2009) Tony Dunderfelt puhuu intuitiosta. Hän peräänkuuluttaa tätä itsensä kuuntelemista, jonka avulla luovat ratkaisut usein syntyvät.
Etenkin talouden nykytilanteessa hän suosittelee, että yritysjohtajat käyttäisivät rationaalisen ajattelun lisäksi intuitiotaan päätöksiä tehdessään. Tämä saattaa kuulostaa epäillyttävältä päätösten arpomiselta, mutta tosiassa kaikkeen päätöksentekoon liittyy epävarmuutta Dunderfeltin mukaan. Ihmisellä ei koskaan voi olla täydellistä informaatiota asioista. Tämähän on meille tullut tutuksi jo perinteisestä talousteoriasta joka pohjautuu kuluttajien rationaalisuuteen –tilaa, joka…
Talouden taantuma tuo tullessaan uusia haasteita yritysjohdolle. Monessa yrityksessä johtajan rooli esikuvana kasvaa taloudellisen tilanteen heiketessä. Talouden taantumassa on saatettu laittaa koko johtoryhmäkin kiinni myyntiin ja johtajat valjastetaan messuihin, seminaareihin ja tapahtumiin puhumaan yrityksen kassavirran puolesta.
Speakersforum on pannut merkille kaksi erillistä kehityssuuntaa. Ensinnäkin yritysjohdot kysyvät aikaisempaa enemmän esiintymisvalmennuksia. Toiseksi olemme huomanneet yritysjohtajien ilmoittautuvan meille puhujiksi yhä kasvavassa määrin.
Esiintymisvalmennus johtoryhmille on ollut jo nousussa viime vuodet, mutta vaikuttaa siltä…
No nyt alkavat Speakersforumilaisetkin itse luennoimaan. Näin ainakin toimitusjohtaja Patrik Ekman ja yksikönjohtaja Mauri Ranta. Pate oli puhumassa yrittäjyydestä, myynnistä ja markkinoinnista nuorille yrittäjänaluille Helsinki Metropolitan Entrepreneurship Academy:n (HMEA) Boot Campilla Evossa. Leirillä parisenkymmentä opiskelijaa Suomesta ja Englannista saivat mahdollisuuden kehittää liikeideoitaansa luonnon keskellä, kansainvälisessä ympäristössä.
Pate kertoi käytännön kokemusten kautta yrittäjyydestä sekä oman yrityksen markkinoinnista ja juuri tämä vaikuttikin olevan kuulijoille tärkeää. Pate kertoi myös miten itseään…
LatestHukattujen mahdollisuuksien kesäTaktinen Facebook-markkinointi on start-up yrittäjän paras kaveri Japanin maanjäristys ja tsunami Kun pelisilmä pettää Megasignals Tulevaisuuden ennustaminen on nyt helppoa! Oman elämänsä orjat VANHAT AJATUKSET NARIKKAAN ”Tiedonhankinnan sietämätön keveys” Huumori on taitolaji! Kommunikointi ja kriisitilanteet Älä lässytä, nainen! |
Months2011 2010 2009 |
CategoriesWriters{REL[359][writer_speaker]jeMmMdprREL} {REL[179][writer_speaker]jeMmMdprREL} {REL[170][writer_speaker]jeMmMdprREL} {REL[125][writer_speaker]jeMmMdprREL} {REL[110][writer_speaker]jeMmMdprREL} {REL[126][writer_speaker]jeMmMdprREL} |