Blog

Voiko PR enää olla yhtä kuin mediasuhteiden hoito? - 26.04.2010, 09:48

{REL[179][writer_speaker]POX3xy6FREL}

Markkinointi ei ole ainoa yrityksen toiminto, johon massamedian tiedonvälitysmonopolin murtuminen vaikuttaa. Myös tiedottamisen ja PR:n roolia olisi nyt hyvä tarkastella uusin silmin. Viestinnän portinvartijoiden roolin heikentyessä PR muuttuu mediasuhteiden hoidosta kohdeyleisön palvelemiseksi.

Markkinointi on yhä enemmän suoraa vuorovaikutusta kohderyhmien kanssa
Meneillään on markkinoinnin historian suurin mullistus, jonka lopullinen mittakaava on vielä näkemättä. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että yksisuuntaisen massamarkkinoinnin tilalle on nousemassa keskusteleva ja läpinäkyvä markkinointi, jonka foorumina toimii sosiaalinen verkko. Uuden markkinoinnin metodologiassa valmiiksi paketoitujen viestien työntämisen sijasta tärkeintä on viestien leviäminen kohderyhmän oman toiminnan ja osallistumisen tuloksena. Markkinointi ei myöskään perustu viestejä kuljettaviin yksisuuntaisiin välikäsiin vaan markkinointi on jatkuvaa vuorovaikutusta, osallistumista ja suoraa yhteydenpitoa kohderyhmien kanssa ja niiden jäsenten kesken.

Massamedia on ikuisiksi ajoiksi menettänyt yksinoikeutensa kertoa yleisölle mitä tapahtuu ja mitä sen pitäisi ostaa
Markkinoinnin muutos on mahdollinen, koska viestinnän välikäsien portinvartijarooli on heikentynyt. Vielä noin kymmenen vuotta sitten massamedia oli ainoa keino tavoittaa riittävän suuria kohdeyleisöjä kannattavan liiketoiminnan luomiseksi. Tilanne on muuttunut dramaattisesti. Nyt periaatteessa kuka tahansa voi sosiaalisen verkon avulla saavuttaa valtavan yleisön lyhyessä ajassa ilman yhdenkään suodattavan välikäden myötävaikutusta.

Voiko PR enää olla yhtä kuin mediasuhteiden hoito?
Aivan samoin kuin markkinointi, myös tiedottaminen ja PR asettuvat muuttuneessa tilanteessa uuteen asemaan. PR, joka on lyhenne sanoista Public Relations – suhdetoiminta – pitäisi nyt nähdä nimenomaan sellaisena kuin tämän toiminnon nimi antaa ymmärtää. PR on suhteiden hoitamista kaikkiin organisaation kannalta merkittäviin sidosryhmiin, joihin myös potentiaaliset ostajat kuuluvat.

Miten PR siis voi tarkoittaa suhteiden hoitamista muutaman toimittajan kanssa? Rajaamalla tiedottaminen ja PR koskemaan vain mediasuhteita, ummistetaan silmät huomattavalta vaikutuspotentiaalilta ja samalla jätetään hyödyntämäättä avoinna oleva ovi suoraan keskusteluun organisaation kannalta kaikkein tärkeämpien tahojen kanssa. Kuka voisi olla tärkeämpi suhdetoiminnan kohde kuin potentiaaliset tai nykyiset asiakkaat?

Potentiaaliset ostajat etsivät nyt tietoa tuotteista ja palveluista muualta kuin massamediasta. Hakukoneet, blogit ja sosiaalinen media muodostuvat yritysten tärkeimmiksi paikoiksi tavoittaa ostajansa. Valtaosa markkinoinnin ja PR:n voimavaroista tulisi käyttää läsnäolon luomiseen näissä uusissa kanavissa. Media on edelleen tärkeä, mutta se ei enää välttämättä ole kriittisin PR:n kohderyhmä.

Markkinointi ja PR yhdistyvät internetissä
Muuttuvassa maailmassa menestyminen edellyttää muutoksia toimintamalleissa. Tarkastelemalla uusia menestyjiä voi havaita, että pian on hyvin vaikea vetää selkeää rajaa markkinoinnin ja suhdetoiminnan välille. Menestyvissä organisaatioissa markkinointi ja PR sulautuvat luontevasti yhdeksi toiminnaksi, jonka tehtävänä on ylläpitää suhteita kaikkien tärkeiden sidosryhmien kanssa, rakentaa brändiä ja varmistaa asiakastyytyväisyys. Tässä kokonaisuudessa muutaman median portinvartijan hoitaminen voi olla mukana, mutta päähuomio kohdistuu suoran vuorovaikutuksen luomiseen ja ylläpitämiseen kohdeyleisön kanssa. Sille kun ei tästä eteenpäin enää ole edes kovin suuria esteitä.

» Back

Comments

rarSakdrity - 13.12.2011, 01:52 Ilmoita asiaton kommentti

http://hot.nntops.com/7/296.jpg http://hot.nntops.com/7/153.jpg http://hot.nntops.com/7/111.jpg http://hot.nntops.com/7/222.jpg http://hot.nntops.com/7/139.jpg http://hot.nntops.com/7/104.jpg http://hot.nntops.com/7/206.jpg http://hot.nntops.com/7/67.jpg http://hot.nntops.com/7/108.jpg http://hot.nntops.com/7/11.jpg

Popular tags:
hawaiian sexy
gay and lesbian pride parade
sexy mature lady
naked couple beach
sexy hair.com
sexy hot milf
black boob sexy
sexy cheerleader videos
sapphic lesbian preview
female amateur portfolio
imbruglia natalie nude topless
doherty sexy shannen
thinks my tractor sexy
fetish site sock
cum gallery splatter
free gallery mature sexy
nylons sexy legs
anal ravage
babe brunette oral
mature folder
free nude picture of sexy teen
big asses in thongs
world longest cum shot
katherine kelly lang naked
celebrity group lesbian
amateur pictures of my wife
video games including naked girls
sexy pics of torrie wilson
inaction lesbian
free mature woman pussy pic
naked portman
hot girls naked girls
free sexy bollywood wallpaper
erotic fetish sex
asian girl school virgin
felicity fey naked pic
erotic gay male nude picture
carmen luvana lesbian
incest blogs

» Back

Write a comment

Name:

Write the word in the image below:

» Back

Archive

Follow us:

Facebook
Bookmark and Share

Find speaker

Request for Contact

Contact details

You can also phone or email us.

Karta» Map